header26.jpg



  • Salasana unohtunut?
  • Käyttäjätunnus unohtunut?
  • Etusivu
  • Ota yhteyttä
  • Keskustelufoorumi
  • Ohjeita jäsenille
  • Tunnukset sivustolle
Petri Kapanen PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Admin   
05.02.2011 18:35

Petri Kapanen on syntynyt 1956 esikoiseksi perheeseen jonka isä oli valokuvaaja. Siitä se valokuvaajan ura sitten alkoi hahmottua. 1970 luvun alussa ottelin ensimmäisiä luontokuvia linnuista. Harrastus alkoi sotkea minua nuorukaisena syvemmälle luontokuvauksen pauloihin. Ajokortin saatuani kuvausreissut saattoivat ulottua vaikka Kilpisjärveltä – Hankoon ja siitä väliltäkin löytyi aina jotain kuvattavaa. Avioiduin 1981 ja perhettäkin on kertynyt neljän lapsen verran ja minustakin on tullut faari. Luontokuvaus vaipui vuosien saatossa prinsessa ruususen uneen kunnes 2008 vaimoni Anu herätti sen ”suudelmallaan”. Missään vaiheessa uneni aikana en voinut täysin unohtaa luontokuvausharrastusta. Joka vuosi valottui muutama dia-rulla luontokuvia ja niistä syntyikin "Näin mä sen näin" maisemakuvakirja 2004 vuonna. Kirjan painos myytiin loppuun 2005. Tässä uudelleen aloitetussa harrastuksessa linnut ovat jääneet nyt taka-alalle. Kiinnostukseni suuntautuvat nyt maisema-, kasvi- ja makrokuviin, pysyvät paremmin paikoilaan. Vuosittain ehdottomasti yleisin kuvaus kohteeni on kuitenkin nisäkkäät. Tiedostoja kertyy noin 50 – 60 tuhatta joka vuosi, nimittäin eri ikäisistä ihmisistä.

< Edellinen   Seuraava >
Viimeksi päivitetty 05.02.2011 18:40
 

Päävalikko

  • Etusivu
  • Retkikuvat ja tapahtumat
  • Uutiset
  • Kuvaajaesittelyt
  • Juttunurkka
  • Linkkejä
  • Liity jäseneksi
  • Rekisteriseloste
  • Ylläpito

LLK:n toimintaa tukeneet

Mainospalkki
Mainospalkki

Lakeuden Luontokuvaajat ry perustettiin loppuvuonna 2006.  Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luontokuvausharrastusta toiminta-alueellaan toimintasuunnitelman mukaan. Yhdistyksen jäsenmaksuksi päätettiin 10 euroa. Liity jäseneksi täyttämällä jäsenhakemus.

LLK:n foorumilla

Katso viimeisimmät viestit ja osallistu keskusteluun:
Mainospalkki

© Lakeuden luontokuvaajat

Support by JoomlaPanel