| Kai Hautala |
|
|
|
| 10.10.2008 00:21 | |||
|
Olen syntynyt vuonna 1974 Kurikassa. Nuoruusvuosista lähtien harrastukset ovat liittyneet läheisesti luontoon. Kamera tarttui matkaan ensimmäisen kerran vuonna 1998 asuessani Turussa. Mietoistenlahti, Nousiainen, Rymättylä ja Ruissalo kuuluivat vakiokuvauspaikkoihini tuolloin. Ensimmäinen mieleenpainuva kuvauskokemukseni oli merikotkan ruokintapaikalla vierailu vuosituhannen vaihteessa. Suuren linnun kaartelu pääni yläpuolella kävellessäni kojulle sai nuoren miehen haukkomaan henkeään. Tuosta hetkestä lähtien luonto on avautunut vuosi vuodelta yhä enemmän ja valokuvaamisesta on vääjäämättä muodostunut eräänlainen elämäntapa. Kuvaan luontoa päiväkirjaksi itselleni. Polun varrelta on mukava ottaa tallenteita, joiden pariin voi palata vuosien jälkeenkin ja todeta, että " Näin mä se näin". Parasta luontovalokuvaus on harrastuksen alkuvaiheessa. Pienikin onnistuminen innostaa yrittämään yhä parempia ruutuja. Luontokappaleiden löytäminen, seuraaminen ja tallentaminen merkitsevät kuvina eniten juuri itselleni. Olen huomannut, että löydän itseni vielä aika usein penkomasta dialippaitani palauttaen mieleeni kokemuksia harrastuksen alkutaipaleelta. Luontovalokuvaus on hieno harrastus ja Lakeuden luontokuvaajien sihteerinä voinkin suositella askelta kuvailtoihin, joissa kuvia ei pelkästään katsella vaan niistä opitaan. Kuvausterveisin - KH
|
|||
| Viimeksi päivitetty 14.01.2009 23:08 |






