Monet Galapagoksen linnut ja eläimet ovat pelottomia. Kuvaaminen onnistuu vaikka pokkarilla. Tässä kohteena naamiosuula.

 

Ecuadorille kuuluvat Galapagos-saaret sijaitsevat noin tuhannen kilometrin päässä mantereesta, Tyynessä Valtameressä. Saariston leveys idästä länteen on 320 kilometriä ja siihen kuuluu 19 saarta. Saaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin. Kuudesta suurimmasta saaresta asutusta on neljällä, mutta niilläkin vain pienellä alueella.

 

 

 

 

 

Toukokuussa alkavan kuivan kauden aikana luonto on rannikkoseudulla kuolleen näköistä. Vain aivan rantaviivan tuntumassa olevat suolapensaat vihertävät.  Samaan aikaan korkeimpien saarten yläosat ovat suurelta osin pilvessä. Runsas kosteus pitää kasvuston  rehevänä.  Kun sadekausi alkaa joulukuussa, myös rannikkoseudulla maisema muuttuu vihreäksi.

 

 

Tiukasti suojeltua kansallispuistoa on saariston koko pinta-alasta lähes 97%. Kansallispuiston alueella voi liikkua vain ryhmissä paikallisen oppaan johdolla. Valkoisin paaluin merkityiltä poluilta ei saa poiketa. Joskus on kuitenkin pakko, kun esimerkiksi merileijona on  löytänyt mieleisensä nukkumapaikan polulta

 

 

 

 

Eläimiin ei saa koskea, eikä mitään saa ottaa  matkamuistoksi - paitsi valokuvia. Tosin uteliaat  merileijonat ainakin yrittivät varovasti koskea ihmisiin.

 
Saaret ovat syntyneet tulivuoritoiminnan seurauksena miljoonien vuosien aikana. Vanhimmat saaret ovat jo kuluneet matalammiksi, mutta länsiosassa laavavirrat tuottavat uutta ainesta lähes vuosittain.

 

 

 

 

 

Terävien laavakivien välistä löytyy sileämpiäkin alueita, joille voi asettua etsimään hyviä kuvakulmia.

 

 

 

 

Aurinko nousee noin klo 6 aamulla ja laskee noin klo 18 illalla. Pimeys tulee nopeasti. Kuvan vasemmassa laidassa  oleva luontokuvaaja hyödyntää valot viimeiseen asti.

Elämä saarille on tullut uiden, lentäen ja merivirtojen mukana. Jotkut eivät löytäneet elämän mahdollisuuksia, toiset sinnittelivät ja sopeutuivat. Saarilla on runsaasti endeemisiä  eli  vain Galapagoksella  tavattavia  lajeja kuten jättiläiskilpikonnia, leguaaneja, lentokyvyttömiä merimetsoja, useita muita lintulajeja ja erilaisia kasveja.

Jättiläiskilpikonnia on 11 alalajia. Suurimmat painavat jopa 250 kiloa. Ne elelevät  tulivuoren rinteillä ja saarten "ylämaalla". Eri saarilla asuvien kilpi on muotoutunut ravinnonhankitatavan mukaiseksi: jos ravinto täytyy saada korkealta on kilven etureunakin korkealla, että pää pääsee nousemaan tarpeeksi ylös.

Merileguaanien koko ja väritys vaihtelee eri saarilla. Se on ainoa merielämään sopeutunut lisko. Se hankkii sukeltamalla ravintonsa merenpohjan levistä. Meren kylmettämää ruumista täytyy sitten lämmittää tuntikausia auringossa. Samalla se poistaa merivedestä saamaansa suolaa sylkemällä -  ilman varoitusta lentää valkoinen ruiskaus muutaman kymmenen sentin päähän.

Merileijonat ovat vallanneet parhaat hiekkarannat. Turistien tullessa rannalle etenkin nuoret merileijonat tulevat uteliaina tervehtimään tulijoita. Joskus täysikasvuisetkin käyvät nuuhkaisemassa rannalla kulkevaa ihmistä. Varovaisuutta kannattaa noudattaa, kun tuollainen parimetrinen jopa 120 kiloinen naaras tai 250 kiloinen uros tulee tutustumaan lähemmin. Merileijonia on kaikkialla ja ne on liikkuvat uskomattoman ketterästi. Ne kiipeävät lekottelemaan paikallisten veneisiin, satamien penkeille, kallellaan oleviin puihin ja jopa ylös jyrkkiä laavakivilohkareiden peittämiä rinteitä.

Lintuja on runsaasti, isoja ja pieniä. Tunnetuimpia lienee darwininsirkut. Isoja lintuja kuten suulia, fregattilintuja, albartosseja pääsee kuvamaan aivan vierestä niiden pesimäalueella. Myöskin merimetsot, pelikaanit, pingviinit, flamingot ja muut suhtautuvat luottavaisesti lähistöllä häärääviin turisteihin ja kuvaajiin.